torstai 18. toukokuuta 2017

Alma 2v!


Meidän pieni ilopilleri täytti kaksi vuotta tänään! 
Almalla oli sopivasti neuvola myös tänään jonne pääsimme kahdestaan kun Ava oli kerhossa. Alma kasvaa hienosti, mitoiksi saatiin 86cm ja 11,3kg, omalla käyrällään siis kasvaa tasaisesti. Puhettahan Almalla ei oikeastaan tule ja sitä neukkutäti vähän mietti kun puheterapeutin mukaan tämän ikäisen täytyisi puhua jo vähän lauseita, mitä Almalla ei tule. Mutta ei oltu siitä kumpikaan huolissaan, kerroin että Alma on vasta alkanut puhumaan sanojakin enemmän ja käyttää paljon aikaa siihen että sana menee oikein ennenkuin ottaa sen käyttöönsä. 



Alma sai jo eilen ensimmäisen lahjansa, potkupyörän. Sitä innostuksen määrää, toinen vaan hoki "mun! mun! pyörä! mun!". Hienosti hoksasi miten mennään eteenpäin, vaikka vauhti onkin vielä hidasta. Avakin on vihdoin innostunut omasta pyörästään ja pyöräileekin jo todella hienosti! Vähän olen kahden vaiheilla että ostetaanko Avallekkin potkupyörä täksi kesäksi ja satsataan ensi keväänä kunnon pyörään, vai satsaisiko jo nyt kunnon pyörään. Toisaalta potkupyörä houkuttelisi kevyen kokonsa puolesta, saisi kummankin pyörät auton takaluukkuun jos tarve tulee, sekä ostaa pukyn omat hihnat niille jolloin voi sitten kantaa olalla jos ei jaksakaan potkutella eteenpäin. 



Illalla syötiin vielä kakkua minkä kipaisin kaupasta hakemassa. 

Alma on kyllä niin suloinen ja reipas pieni tyttö! Aivan toista maata kuin siskonsa. 


Tämä päivä oli myös itselleni tärkeä, sillä meille tuli myös kaksi vuotta imetystä täyteen! Saavutettiin siis WHO:n suositus imetyksestä. Tämä oli itselleni sellainen tärkeä etappi ja tuntuu huikealta kun ollaan se saavutettu. Imetyksen lopettamisen kanssa ei ole meillä vielä mitään kiirettä, odottelen josko Alma itse vierottaisi itsensä mutta vielä ei ainakaan siltä näytä. Jospa syksyinen päiväkodin aloitus vähän vierottaisi neitiä. Hyvin olen kyllä ollut muutaman viikonlopun erossa Almasta, joten imetys ei onneksi rajoita tekemisiä ollenkaan. 



perjantai 12. toukokuuta 2017

Kukkuu

Mistähän sitä alottaisi. Blogi on käynyt usein mielessä ja asiaakin olisi välillä ollut, mutta aika ja jaksaminen ei vaan ole riittänyt. Muutaman kerran on pitänyt käydä sulkemassa koko blogi, mutta sekin on tuntunut huonolta vaihtoehdolta. 

Meille kuuluu todella hyvää. Almakin täyttää ensi viikolla jo kaksi, ja Avakin täytti jo neljä. Hurjan isoja tyttöjä!

 Avalle käytiin muutama viikko sitten ottamassa korvakorut, hurjan reipas oli vaikka itku tuli, tietenkin. Käytiin ihan lävistämössä ottamassa, sillä itse en lapsiani koruliikkeisiin vie. Olihan hinta tietenkin hiukan korkeampi ehkä, mutta mielelläni maksan ammattitaidosta. Avaa jännitti varmasti myös ympäristö todella paljon, eihän tuollaiset tatuointiliikkeet kovin lapsiystävällisiä ole. Mutta lävistäjälle pisteet kotiin, oli todella ammattitaitoinen ja hyvä lapsen kanssa, selkeästi on useammallekin lapselle korvikset laittanut! Oltiin liikkeessä ainakin 45 minuuttia eikä lävistäjällä ollut yhtään kiire vaan antoi Avalle oman aikansa valmistautua. Itkukin loppui kuin seinään kun kävi peilistä katsomasta hienoja timanttejaan.  


Almastakin on kasvanut jo kovin iso tyttö, itse pukee vaatteet päälle ja muutenkin kova minävaihe menossa. Sanojakin on tullut todella paljon mutta ei vielä lauseita. Alma on täysin Avan perään ja matkii kaikessa, kävelyreittejä myöten. Onneksi päivissä on myös niitä hieman hiljaisempia hetkiä kun Alma nukkuu onneksi vielä päiväunia. Ava oli jo tuon ikäisenä jättänyt ne kotona pois kokonaan, mukavaa kun Alma sentään vielä nukkuu. 


Syksylle meille on tiedossa paljon uusia juttuja, mä palaan töihin ja tytöt menevät päiväkotiin lokakuussa. Syyskuussa me vietetään meidän häitä! Tasa-arvoisen avioliittolain tultua voimaan, tai jo hieman ennen sitä päätimme että pidetään kunnon häät ja juhla. Rekkaribileet oli kuitenkin todella pienet ja vaatimattomat, joten nyt on jo aikakin juhlia kunnolla! 

Hirveästi on vielä tekemistä ja tuntuu että aika loppuu kesken. Kaasoilleni oli jo mekot mutta nyt ne menevät jo vaihtoon kun yhdelle kaasoista se ei sopinutkaan. (vinkvink, mulla ois myynnissä kaksi nättiä persikanväristä maximekkoa!). Itselleni on hääpuku, oikeastaan kaksi kun en alkuperäistä ole vielä saanut myytyä. Ensimmäinen puku oli kovin kaunis, merenneitomallinen jonka ostin jo viime kesänä. Kuitenkin aloin haaveilla hieman näyttävämmästä puvusta ja olihan sellainen sitten pakko ostaa kun edullisesti tuli vastaan.  Juhlapaikka varattu ja siinä ne oikeastaan oli. Nyt pitäisi käydä katsomassa kutsukortteihin materiaaleja, ensin ajattelin tilata valmiit mutta en löytänyt mieleistä  joten täytyy ruveta askartelemaan että saa kutsut ajoissa postiin. 


Sellainen pikakuulumiskelaus. Jospa tämä tästä taas ottaisi tuulta siipien alle, jonkinlaisia hääjuttuja ainakin voisi kirjoitella mikäli ne nyt ketään kiinnostaa :) 








torstai 20. lokakuuta 2016

No, ei sitten.

Lause, jonka meidän uhmis päästelee usein suustaan. Mä en tiedä onko Avalla nyt naksahtanut päässä joku kiltteysvipu päälle vai mikä, mutta toivottavasti se on tullut jäädäkseen! Meillä on tuota tahtojen taistoa ollut jo pitkään milloin mistäkin. Milloin halutaan leipää ennen ruokaa, tai ruuaksi jugurttia. Yleensä kiellot saavat raivopäisen uhmailijan kiljumaan vartin putkeen, nykyään useimmiten neiti laittaa esimerkiksi jääkaapin kiinni ja toteaa tyynen rauhallisesti no, ei sitten. Me ollaan Annin kanssa täällä suu apposen auki, mikähän tuota neitokaista vaivaa. Toki päiviin riittää myös kirkumista ja mä haluuuuuuuuuuun, joka luonnollisesti kuuluu ikään ja kehitykseen. 


Avasta on tullut yhtäkkiä niin lempeä, meillekin puhuu usein äiti kulta, Anni kulta, kulta tulisitko katsomaan. Se tuntuu niin mahtavalta, vaikka ainahan Ava on hellitelynimiä käyttänyt mutta nyt siinä on ihan erilainen sävy. Almaakin kohtaan ollaan niin rakastavaista ja jos siskolle iskee harmi, on Ava usein ensimmäisenä paikalla ja saakin itkun loppumaan. Pidetään huolta että pienempi tulee perästä pihalla, eikä jää paitsi mistään.


Perhetyöntekijä on nyt käynyt meillä parisen kuukautta ja on siitä ollut huomattava apu. Lapset tykkäävät työntekijästä todella paljon, ja harmiksemme hän lopettaa kohta ja saadaan uusi tilalle. Tämä tuli alkuperäisen sijaiseksi joka kerettiin näkemään kaksi kertaa. Vaikka tuo käykin kerran viikossa ja vie lapset pihalle kolmeksi tunniksi, on siinä mulle pitkä aika vähän latailla akkuja, tai siivota ilman että kukaan levittää tavaraa perästä. Tällä viikolla työntekijä on lomalla, ja vaikka alkuun mua ahdisti etten saa sitä kolmea tuntia itselleni, on nyt jo eri ääni kellossa. Mieliala on kohentunut huomattavasti ja jaksan itsekin paljon paremmin olla ja mennä. Kotityötkin maistuu ja arvatkaas mitä, meidän pyykkikori huutaa tyhjyyttään! Enpä edes muista koska viimeksi se olisi ollut aivan tyhjä. 



Almakin se viipottaa menemään hirveällä vauhdilla. Nyt kun kävely on hyvin hallussa, lähtivät pikkujalat juoksuun. Ihan ei suju mutta päivä päivältä paremmin ja vakaammin. Hassulta tuo vielä näyttää kun kädet on ylhäällä ja peppu heiluu kuin pikakävelijällä. Ihana. Kovin on vähäsanainen, mutta silti varsin äänekäs. Toisaalta ei mikään ihme kun on Ava siskonaan, täytyy pitää huoli että tulee kuulluksi. 



Meillä menee aivan mahtavasti, Anni sai vakkaripaikan joten huoli tulevaisuudesta on tiessään. Se varmasti osaltaan on helpottanut myös omaakin oloa kun on varmuus että työt jatkuvat ja tulot eivät tipahda. 
Kaikki on vallan mainiosti,  mulla on ihana perhe ja lapset! 

tiistai 23. elokuuta 2016

Nukkumapaikat uusiksi.

Ja niin meidän sänky siirtyi olohuoneeseen. Tyttöjen nukkumisesta ei tullut enään mitään, joten fiksuinta oli laittaa typyt eri huoneisiin ja itse siirtyä olkkariin. Meidän olohuone on suht pieni, joten piti vähän mittailla, mutta hyvinhän tuo sänky sinne mahtui. Mua ei oikeastaan yhtään haittaa uusi järjestely, on kivempi katsoa telkkarista netflixiä iltaisin kuin tuijottaa tietokoneen näyttöä. Omaa rauhaahan tosin ei ole, mutta eipä sitä juuri ole tähänkään mennessä ollut. 



Tytöillä oli kerrossänky, mutta sen jälkeen kun Ava avusti Almaa kiipeämään yläsänkyyn, todettiin turvallisemmaksi vaihtoehdoksi pistää tyttöjen sängyt vierekkäin siskonpediksi. Se toimikin jonkun aikaa, nukkumaanmeno tosin ei ollut yhtään sen helpompaa kuin kerrossängyssäkään. Lopulta mulla itselläni alkoi palaa käpy kun joka ilta tapeltiin milloin mistäkin, ja vaikka toinen olisi ollut väsynyt ja valmis nukkumaan niin toinen villitsi. 

Alma sai meidän makuuhuoneen, joka on pienempi ja jossa Ava asusti kun tänne muutettiin. Hirveästi ei leluja ole, ja ikean hyllykössäkin suurin osa on meidän tavaroita, mutta halusin pitää Avan huoneen pääasiallisena leikkihuoneena myös, sillä tytöt leikkivät kuitenkin paljon samoilla leluilla. 

Alman nukkumaanmeno on rauhoittunut ja helpottunut tosi paljon, Anni yleensä lukee iltasadun ja silittää uneen ja siinä menee ihan pieni hetki kuin pikkumimmi jo kuorsaa tyytyväisenä. 
Uudet verhot täytyy vielä hankkia, mustat ei ehkä ihan oo se Alman juttu. 




Avankin nukkumaanmeno on rauhoittunut, eikä neiti pompi pois sängystä niin monesti enään. Ava myös selkeästi kaipaa välillä yksin olemista ja leikkimistä, mikä tietenkin on Almaa harmittanut kun ovi pistetään nenän edestä kiinni ja äiti on ihan tylsä leikkikaveri. Nyt Ava saa rauhassa leikkiä itsekseen ja Almalla on joitakin omia leluja omassa huoneessaan. 

Näin me ollaan oltu nyt viikko ja tähän mennessä kaikki on sujunut mallikkaasti, eikä tämä tunnu yhtään huonolta vaihtoehdolta. Olisihan se kiva kun olisi oma huone meilläkin, ja vähän enemmän tätä olohuone tilaa, mutta näillä mennään nyt hetki ainakin.



Eipä sitten kuitenkaan ollut kovin fiksu idea muuttaa neliöstä kolmioon. Tosin se koko asunto oli niin kamala että tästä pidän kyllä enemmän, mutta tilaa olisi ollut enemmän siellä. No ei auta valittaa, vaan katsellaan josko sopiva isompi koti löytyisi jossain vaiheessa. 




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...